(Ei muuta oo kuin) Aikaa – lyriikkavideo!


(Ei muuta oo kuin) Aikaa on yksi yhtyeen vanhimpia biisejä, joka viisi vuotta sitten jo taltioitiin levyllekin nimellä Waiting for the Something. Suomeksi biisi kääntyi tuosta hetkestä noin vuosi myöhemmin.

Periaatteessa molempien tekstien idea on samantyyppinen ja liittyy aikaan ja ajan kulumiseen. Ajan kuluessa asiat, merkitykset ja kaikenlaiset painotukset muuttuvat monesti hyvinkin erilaisiksi kuin tapahtumien ollessa ikään kuin päällä. Viisi vuotta sitten vaivannut asia ei välttämättä viisi vuotta tapahtumasta enää vaivaa lainkaan. Useimmiten ajan kuluminen on helpottavaa ja auttaa ratkomaan kaikenlaisia asioita. Tästä kaikesta kertoo (Ei muuta oo kuin) Aikaa.

(Ei muuta oo kuin) Aikaa on osoittautunut keikoilla erittäin tehokkaaksi biisiksi sen suoraviivaisuuden takia, ja tästä syystä biisi on ilman muuta sisällytettävä myös suomenkieliselle, kokopitkälle äänitteellekin. Suomenkieliselle levyversiolle alkuperäisen biisin hevimpää soundimaailmaa on pehmennetty koskettimilla ja 12-kielisellä kitaralla. Kukapa tietää minkälaista soundia on lopulta luvassa tulevilla keikoilla?